|
Lentopalloseura
Homenokat ry on veteraanilentopalloilun erikoisseura Keski-Suomessa ja pääalueellaan
Jyvässeudulla. Seuramme
syntysanat on lausuttu jo 1984 ja olemme veteraanilentopalloilun suurimpia
erikoisseuroja Suomessa ja suurin Keski-Suomessa. Kotipaikkanaan Homenokat pitää
Jyväskylän kaupunkia. Seuran
perustava kokous on pidetty
19.8.1985 Ladun
majalla ja hallitus kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa 2.9.1985. Ensimmäiseksi
puheenjohtajaksi valittiin paremmin Jyväskylän apulaiskaupunginjohtajana
ja kansanedustajana tunnettu Ahti Vielma. Jäsenistön
määrä on noin 150, mikä koostuu 35-85 -vuotiaista nais- ja miespuolisista
lajin harrastajista, joista suurin osa jäsenistä asuu Jyvässeudulla. Naisia jäsenistä
on kolmasosa. Seura
on voittanut toimintansa aikana kymmeniä Suomen mestaruusmitaleja eri
sarjoissa. Menestystä suurissa massaturnauksissa on tullut edellistäkin enemmän. Monet
jäsenet ovat pelanneet maajoukkueissa ja saavuttaneet myös useita Suomen
mestaruuksia. Seuramme jäsenet harrastavat myös muita lajeja ja
menestystä on tullut mm.
veteraanien kansallisissa yleisurheilukilpailuissa. Saavutuksena on useita
maailman sekä Euroopan mestaruuksia kuulantyönnössä, painon- ja
moukarinheitossa. Muitakin lajeja ovat vahvasti edustettuina seurassa. Suomen
mestareita löytyy mm. tikanheitossa. Seuran
johtoajatuksena ja tarkoituksena on ylläpitää ja edistää
harrastusta lento-palloiluun ja kehittää jäsentensä pelitaitoa järjestämällä
harjoitus- ja koulutustilaisuuksia, toimeenpanemalla kilpailuja sekä
osallistumalla kansallisiin ja kansainvälisiin lentopallo-turnauksiin. Lisäksi
myymme tietotaitoamme erilaisten järjestöjen lentopallotapahtumiin. Homenokat
harjoittelevat ja pelaavat pääasiassa Huhtaharjun koululla ja monitoimitalolla Moni pelaajamme on harrastanut lentopalloilua yli 50 vuotta,
yhä ponnistus toimii ja käsi lyö palloa. Mukana eri ikäsarjoissa sekä
miesten että naisten puolella vilisee joukko entisiä maajoukkuepelaajia. Monia
kiinnostaa varmasti, miksi me veteraanit harrastamme niin paljon juuri
lentopalloa. On useitakin syitä. Tapaamme vanhoja ja uusia ystäviä sekä
tuttavia hyvän harrastuksen parissa eli pelin sosiaalisuus kiehtoo. Ylläpidämme
samalla hyvää kuntoamme. Lentopallo ei ole välittömästi kontaktilaji, koska
joukkueiden väliin on viritetty verkko. Vastustajaa ei voi siis loukata
fyysisesti ehkä korkeintaan henkisesti juonikkailla pelisuorituksilla. Toivotamme
kaikki lajistamme kiinnostuneet harrastajat tervetulleiksi Homenokkien
toimintaan. Jäsenetuina mainittakoon seuran hoitamat osallistumismaksut
kaikkiin veteraaniturnauksiin ja SM-sarjoissa pelimatkoja korvataan osaksi.
Perinteinen jäsenten välinen kinkunsulatusturnaus loppiaisena kokoaa
10-12 joukkuetta pelaamaan Muuramen kulttuurikeskukseen. Kesän kynnyksellä
kokoonnutaan talvikauden päättäjäisiin Ladun majalle. Kaikki tämä jäsenetuina!
Lisäksi seura pyrkii järjestämään erilaisia jäsenalennuksia alan
liikkeisiin. |
|